jalan

halki ranskan

Stacks Image 2077
Timo Tuomi, Jalan halki Ranskan. Tammi 2003. 177 s.

Timo Tuomi kävelee yksin mereltä merelle eli Englannin kanaalilta Calais’sta Nizzaan Välimeren rannalle. Omaan tahtiin kulkemisen nautinto välittyy teoksesta; hänellä jää selvästi aikaa pohdiskelevaan havainnointiin.

Tuomi osaa kuvata oivallisen elävästi niin kylän koiria, ihmisiä ja muuta matkallaan kohtaamaansa. Matkallaan hän osuu toviksi myös Robert Louis Stevensonin kuulun Cevennesin kävelyn sekä Santiago de Compostelan pyhiinvaeltajien reitille.

Stressi pois

Kävelijä Tuomi osaa varata aikaa myös pysähtymiseen ja lepäämiseen, eikä paahda joka päivä masentavan pitkää rupeamaa eteenpäin hampaat irvessä. Kävelylle Ranskan halki hän on varannut kolmisen kuukautta, lepopäiväksi joka kolmannen, mallinaan roomalaisten legioonalaisten etenemistahti.

Repussa painavat reissulla tarvittavat lukuisat kartat, mutta hän ei ole liikkeellä raskaimmalla mahdollisella kalustolla. Selässä ei nimittäin kulje telttaa, makuupussia ja -alustaa, vaan Tuomi nukkuu jokaisen yön jonkin sortin majoitusliikkeessä tai retkeilijöiden majassa. Tämä ratkaisu oikeasti toimii Ranskassa, vaikka aidot eräveikot näin ”helpolle” vaihtoehdolle ehkä irvistävätkin.

Näillä mennään

Pidän Timo Tuomen rehellisestä ja leppoisasta kerronnasta, joka ei ylihehkuta maisemia, vaan tuo esille kävelyn hiljaisen riemun ja pienet ilot matkan varrella, oli kyseessä sitten vaikkapa herkullinen ateria tai lasillinen erinomaista viiniä. Hän jakaa myös reppukulkemisen vaivat hiertymiä, majapaikan metsästämisiä ja ylämäkien raskautta myöten. Jos olet suunnittelemassa pitkää kävelyreissua kesälomalla ulkomailla, lue tämä kirja. Jos olet suunnittelemassa kävelyreissua Ranskassa, lue tämä kirja ehdottomasti.

Jalan halki Ranskan on ehdottomia suosikkejani kävelykirjoista. No, sitä avittaa tietenkin se, että Ranska on oikeasti kävely-ystävällinen maa loistavine reitteineen. Oli tosi mukavaa lukea tämä uudelleen. Ja kirjassa on ilahduttavasti yksinkertaiset karttakuvat, joista näkee mitä kautta reitti kulkee - harvinaista herkkua!

Tekee heti mieli napata kartat esille ja alkaa suunnitella seuraavaa kävelyreissua.

Lisää aiheesta:
YLEn Merkkituote-ohjelma 2.1.2004, teema Kävelemisen olemuksesta; vieraana Timo Tuomi.