jalan. kävellen ehtii enemmän.

jalan

erityisiä puita seminaarinmäellä
1910 Cygnaeuksen tammi
1937 Seminaarin kuusi
1984 Korkeakoulun puu, kynäjalava
1993 Anneli Vähäpassin kuusi
2000 Mikko Raatikaisen muistopuu
2004 Juhlavuoden lehtosaarni (Veli Saari)

Cygnaeuksen tammen istuttaminen nykyisen kirjaston viereen oli osa Uno Cygnaeuksen syntymän 100-vuotisjuhlaa 12.10.1910.

Seminaarin kuusi (oikealla) istutettiin lakkautetun seminaarin muistolle 10.6.1937. Puu löytyy nykyiselle yliopiston päärakennukselle johtavan tien keskeltä, ajoväylien välistä.

Korkeakoulun puuksi istutettiin kynäjalava (Ulmus laevis) Seminariumin ja Puutarhurin talon väliseen rinteeseen. Tällä hetkellä noin metrin korkuista, välillä vesakon poistossa katkaistua puuta ei ole merkitty.

Lehtori Anneli Vähäpassille omistettu kuusi (1993) on muutaman metrin päässä edellisestä, loivassa rinteessä Oppion puolella tietä.

Kasvitieteellisesta puutarhasta aloitteen tehneen Mikko Raatikaisen muistopuuksi istutettiin Oppio-omenapuu (Malus prunifolia) 10.5.2000 Oppio-rakennuksen viereen.

Lehtori Veli Saari oli palvellut bio- ja ympäristötieteiden laitosta 30 vuotta, kun hän istutti 4.9.2004 Oppion parkkipaikka-aukion päätyyn, kiilamaiselle kaistaleelle yliopiston 70-vuotisjuhlavuoden puun lehtosaarnen (Fraxinus excelsior). Saarnea ei ole merkitty.
Stacks Image 952
puutarha
Kun epätoivo tulee
ovat kuuset.
Kun toivo menee
ovat kuuset.
Minä pitelen niistä kiinni.
Runo Anneli Vähäpassin muistolaatassa, 1993
Stacks Image 966